Teknologia kohtaa maalaiselämän

Arkkitehtimme Harri saapui tässä taannoin suorittamaan varsin mielenkiintoisia mittauksia kunnalliskodin päärakennuksesta. Mukaan Harri oli pyytänyt arkeologi Akin Oulun yliopistolta. Mukanaan herrat toivat erittäin hienoa mittauslaitteistoa.

Päärakennukselle suoritettiin laserkeilaus.

Lainaus wikipediasta:

Laserkeilaus on mittaustapa, jolla kohteesta saadaan lasersäteiden avulla mittatarkkaa kolmiulotteista tietoa kohteeseen koskematta.

Mittausperiaate

Laserkeilauksessa mittakeilain lähettää automaattisesti lasersäteitä tiheänä rasterina. Säteiden tiheys on säädettävissä, ja esimerkiksi rakennusmittauksessa se voi olla kohteessa alle 10 mm, kauempaa tapahtuvassa puusto- tai maastokartoituksessa esimerkiksi noin 10 cm. Säteen kimmotessa esteestä keilain mittaa etäisyyden ja säteen intensiteetin muutoksen, ja laskee kimmoamispisteen koordinaatit.

Kohde keilataan yleensä useammasta suunnasta katvealueiden välttämiseksi, ja keilaukset yhdistetään tiedostoksi. Tuloksena on pistepilvi, kolmiulotteinen tietokonemalli, johon on sijoitettu piste jokaisen säteen kimmoamispisteeseen. Lukuisten pisteiden avulla pistepilvestä saadaan hahmotettua kohteen kolmiulotteinen pinta. Pisteitä yhdessä pistepilvessä voi olla satoja miljoonia, jopa miljardeja.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Laserkeilaus

Hommaa oli kyllä mielenkiintoista seurata. Koko urakka otti noin kaksi ja puoli päivää. Tuloksena pitäisi olla melkein millintarkk kolmiulotteinen malli päärakennuksesta sekä sen asemasta suhteutettuna muihin rakennuksiin. Kuvasta nähdään esimerkiksi miten rakenteet ovat liikkuneet yms.  Skannaus tehtiin sekä sisä- että ulkopuolelta päärakennusta.

Harri ja Aki säätävät laserkeilaimen ohjelmistoa

Harri ja Aki säätävät laserkeilaimen ohjelmistoa

seinään kiinnitettiin referenssipisteitä

seinään kiinnitettiin referenssipisteitä

Merkkien paikat kirjattiin ylös

Merkkien paikat kirjattiin ylös

Pikkuhiljaa rakennus hahmottuu pistepilvenä

Pikkuhiljaa rakennus hahmottuu pistepilvenä

Keilaus jatkui myös yön pimeydessä - n. 2min valotus

Keilaus jatkui myös yön pimeydessä – n. 2min valotus

MIELETÖNTÄ! Tällä keinolla saadaan erittäin arvokasta tietoa rakennuksen nykytilasta ja saadaan tallennettua todellista kuusamolaista kulttuuriperintöä!

Palaan tähän aiheeseen vielä kattavammin, kun varsinainen keilauksesta tehty 3D malli valmistuu.

Itsekin kunnostauduin tekniikan alalla, kun meillä kävi pienoinen vesikatastrofi pihatossa. Pihatossamme on uimuri-tyyppinen vesiautomaatti hevosille. Keksintö on oiva ja on toiminut aika hyvin. Automaatti pitää tietenkin putsata aika ajoin. Emme ole itse ko. värkkiä hankkineet tai asentaneet pihattoon, joten koko systeemi oli vähän arvoitus, kun rupesin sitä purkamaan. No, kaikki meni sitten todellakin pieleen. Systeemi oli säädetty niin herkälle, että uimuri jonka pitäisi sulkea vesihana, kun automaatti on täynnä, ei sulkenut systeemiä kokonaan vaan se tiputti hieman vettä automaattiin koko ajan. Tästä seuraa se, että vettä valuu pikkuhiljaa ylivuodon kautta pihaton kuivikkeille mikä ei tietenkään ole hyvä asia.

Säätösysteemi on helppo, toteutus paska.

Idea on siis se, että säädetään rajoittava uimuri sellaiseen kulmaan, että se sulkee venttiilin kun säiliö on täynnä – yksinkertaista. Ongelma oli siinä, että venttiilin muovikappale on suunniteltu päin helvettiä ja se mahdollistaa sen, että uimuria säädettäessä muovinen tuki pääsee taipumaan sen verran että venttiilin sulkunippaa paikallaan pitävä koukkumainen kappale pääsee siirtymään paikaltaan jolloin vedenpaine heittää sulkunipan kilometrin päähän. Samaan aikaan syliin ryöppyää vettä litratolkulla minuutissa.

Syntyi sellainen sotku, jollaista en ole kyllä hetkeen onnistunut saamaan aikaiseksi. Asiaa ei helpottanut yhtään se, että kuka ikinä on ko. systeemin tuohon virittänyt, oli piilottanut vesijohdon sulkuhanan aivan helvetillisen eriste/teippirytökasan alle. Kuluikin ihan liikaa aikaa ennen kuin vesi saatiin poikki ja tilanne rauhoittumaan. Onneksi sain työnnettyä sormea venttiilin reikään sen verran, että se hieman hillitsi veden tuloa, joten tappiot jäivät tällä kertaa kahteen kuivikekärrylliseen, täysin märkiin vaatteisiin, hajonneeseen iPhone 4s-puhelimeen ja hajonneeseen venttiilinosaan.

Tämän vesishown jälkeen lähdin metsästämään uutta varaosaa (ja uutta puhelinta) hajonneen tilalle. Eihän varaosaa mistään löytynyt ja sen olisi joutunut tilaamaan jostain Alaskan eteläosista, joten päätin tehdä jotain muuta.

Hajonnut venttiilin osa

Hajonnut venttiilin osa

Vietän leipätyöni vuoksi aikaa myös Etelä-Suomessa ja siellä ollessani on iltaisin yleensä niin tylsää, että on aikaa aina keksiä kaikkea hassua. Yksi ilta innostuttiin sitten isäni kanssa haastamaan pohjoisamerikkalainen insinöörityö ja suunnittelimme noin kahdessa tunnissa parannetun venttiiliin juoma-automaattiin. Suunnittelu tehtiin Autodesk Inventor 3D suunnitteluohjelmalla.

uuden osan synty Inventorissa

uuden osan synty Inventorissa

melkein valmista. Uuteen osaan suunniteltiin vahvistetut rivat.

Melkein valmista. Uuteen osaan suunniteltiin vahvistetut rivat.

Seuraavana päivänä laitetiin heti aamulla koko pökäle tulostumaan työpaikan 3D tulostimeen ja iltapäivällä kädessä oli upouusi ja varmasti alkuperäistä parempi ja kestävämpi venttiilin runko.

Meillä on töissä Stratasysin uPrint 3D tulostin joka on melko edullinen ammattikäyttöön tarkoitettu tulostin. Tulostuksessa kappale rakennetaan varsinaisesta muovimateriaalista sekä tukimateriaalista, joka estää negatiivisten muotojen romahtamisen ennenkuin kuuma muovi kovettuu. Tulostuksen jälkeen tukimateriaali liuotetaan pois tarkoitukseen tehdyssä pesukoneessa.

Tässä pieni video osan tulostuksesta: https://www.youtube.com/watch?v=SV80iZYcc_8&feature=youtu.be

Videossa osan lopullinen muoto ei oikein näy, koska tukimateriaali peittää sen muodot vielä tässä vaiheessa

Uusi ja vanha vierekkäin

Uusi ja vanha vierekkäin

Venttiilistä tuli tosi hyvä, mutta en vielä päässyt asentamaan juoma-automaattia loppuun, koska päätin uusia koko pihaton vesisysteemin. Tuo viritys mikä siellä nyt on ei ole järin turvallinen ja en halua herätä sellaiseen aamuun, jossa pihatossa on kuutiotolkulla vettä epämääräisten viritysten vuoksi.

Uuden osan sovitus. Muovitapit on korvattu ruuveilla

Uuden osan sovitus. Muovitapit on korvattu ruuveilla

Kelit on Kuusamossa upeat! Laitan tähän loppuun kuvan vasta jäätyneestä Kuusamojärvestä:

IMG_8048

– Vesa

2 thoughts on “Teknologia kohtaa maalaiselämän

  1. Olisihan sitä pitänyt enemmänkin saada tehtyä ennen talven tuloa, mutta tyydyttävästi saimme päärakennuksen siihen malliin, että talvi voi tulla. Kattovuotoja emme saaneet kaikkia paikattua, koska katto muuttui pakkasten myötä niin liukkaaksi ettei sinne enää uskaltanut mennä. Tuo nyt ei talvella hirveästi haittaa, mutta keväällä ensi töiksi on katon paikkauksia jatkettava. Ikkuna-aukot on suojattu ja tuennat tehty talven varalle.

    Hevosten tulo ja nuo parin rakennuksen purkutyöt työllistivät aika paljon, joten päärakennuksen töille jäi yllättävän vähän aikaa.

    – Vesa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s