Teknologia kohtaa maalaiselämän

Arkkitehtimme Harri saapui tässä taannoin suorittamaan varsin mielenkiintoisia mittauksia kunnalliskodin päärakennuksesta. Mukaan Harri oli pyytänyt arkeologi Akin Oulun yliopistolta. Mukanaan herrat toivat erittäin hienoa mittauslaitteistoa.

Päärakennukselle suoritettiin laserkeilaus.

Lainaus wikipediasta:

Laserkeilaus on mittaustapa, jolla kohteesta saadaan lasersäteiden avulla mittatarkkaa kolmiulotteista tietoa kohteeseen koskematta.

Mittausperiaate

Laserkeilauksessa mittakeilain lähettää automaattisesti lasersäteitä tiheänä rasterina. Säteiden tiheys on säädettävissä, ja esimerkiksi rakennusmittauksessa se voi olla kohteessa alle 10 mm, kauempaa tapahtuvassa puusto- tai maastokartoituksessa esimerkiksi noin 10 cm. Säteen kimmotessa esteestä keilain mittaa etäisyyden ja säteen intensiteetin muutoksen, ja laskee kimmoamispisteen koordinaatit.

Kohde keilataan yleensä useammasta suunnasta katvealueiden välttämiseksi, ja keilaukset yhdistetään tiedostoksi. Tuloksena on pistepilvi, kolmiulotteinen tietokonemalli, johon on sijoitettu piste jokaisen säteen kimmoamispisteeseen. Lukuisten pisteiden avulla pistepilvestä saadaan hahmotettua kohteen kolmiulotteinen pinta. Pisteitä yhdessä pistepilvessä voi olla satoja miljoonia, jopa miljardeja.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Laserkeilaus

Hommaa oli kyllä mielenkiintoista seurata. Koko urakka otti noin kaksi ja puoli päivää. Tuloksena pitäisi olla melkein millintarkk kolmiulotteinen malli päärakennuksesta sekä sen asemasta suhteutettuna muihin rakennuksiin. Kuvasta nähdään esimerkiksi miten rakenteet ovat liikkuneet yms.  Skannaus tehtiin sekä sisä- että ulkopuolelta päärakennusta.

Harri ja Aki säätävät laserkeilaimen ohjelmistoa

seinään kiinnitettiin referenssipisteitä

Merkkien paikat kirjattiin ylös

Pikkuhiljaa rakennus hahmottuu pistepilvenä

Keilaus jatkui myös yön pimeydessä – n. 2min valotus

MIELETÖNTÄ! Tällä keinolla saadaan erittäin arvokasta tietoa rakennuksen nykytilasta ja saadaan tallennettua todellista kuusamolaista kulttuuriperintöä!

Palaan tähän aiheeseen vielä kattavammin, kun varsinainen keilauksesta tehty 3D malli valmistuu.

Itsekin kunnostauduin tekniikan alalla, kun meillä kävi pienoinen vesikatastrofi pihatossa. Pihatossamme on uimuri-tyyppinen vesiautomaatti hevosille. Keksintö on oiva ja on toiminut aika hyvin. Automaatti pitää tietenkin putsata aika ajoin. Emme ole itse ko. värkkiä hankkineet tai asentaneet pihattoon, joten koko systeemi oli vähän arvoitus, kun rupesin sitä purkamaan. No, kaikki meni sitten todellakin pieleen. Systeemi oli säädetty niin herkälle, että uimuri jonka pitäisi sulkea vesihana, kun automaatti on täynnä, ei sulkenut systeemiä kokonaan vaan se tiputti hieman vettä automaattiin koko ajan. Tästä seuraa se, että vettä valuu pikkuhiljaa ylivuodon kautta pihaton kuivikkeille mikä ei tietenkään ole hyvä asia.

Säätösysteemi on helppo, toteutus paska.

Idea on siis se, että säädetään rajoittava uimuri sellaiseen kulmaan, että se sulkee venttiilin kun säiliö on täynnä – yksinkertaista. Ongelma oli siinä, että venttiilin muovikappale on suunniteltu päin helvettiä ja se mahdollistaa sen, että uimuria säädettäessä muovinen tuki pääsee taipumaan sen verran että venttiilin sulkunippaa paikallaan pitävä koukkumainen kappale pääsee siirtymään paikaltaan jolloin vedenpaine heittää sulkunipan kilometrin päähän. Samaan aikaan syliin ryöppyää vettä litratolkulla minuutissa.

Syntyi sellainen sotku, jollaista en ole kyllä hetkeen onnistunut saamaan aikaiseksi. Asiaa ei helpottanut yhtään se, että kuka ikinä on ko. systeemin tuohon virittänyt, oli piilottanut vesijohdon sulkuhanan aivan helvetillisen eriste/teippirytökasan alle. Kuluikin ihan liikaa aikaa ennen kuin vesi saatiin poikki ja tilanne rauhoittumaan. Onneksi sain työnnettyä sormea venttiilin reikään sen verran, että se hieman hillitsi veden tuloa, joten tappiot jäivät tällä kertaa kahteen kuivikekärrylliseen, täysin märkiin vaatteisiin, hajonneeseen iPhone 4s-puhelimeen ja hajonneeseen venttiilinosaan.

Tämän vesishown jälkeen lähdin metsästämään uutta varaosaa (ja uutta puhelinta) hajonneen tilalle. Eihän varaosaa mistään löytynyt ja sen olisi joutunut tilaamaan jostain Alaskan eteläosista, joten päätin tehdä jotain muuta.

Hajonnut venttiilin osa

Vietän leipätyöni vuoksi aikaa myös Etelä-Suomessa ja siellä ollessani on iltaisin yleensä niin tylsää, että on aikaa aina keksiä kaikkea hassua. Yksi ilta innostuttiin sitten isäni kanssa haastamaan pohjoisamerikkalainen insinöörityö ja suunnittelimme noin kahdessa tunnissa parannetun venttiiliin juoma-automaattiin. Suunnittelu tehtiin Autodesk Inventor 3D suunnitteluohjelmalla.

uuden osan synty Inventorissa

Melkein valmista. Uuteen osaan suunniteltiin vahvistetut rivat.

Seuraavana päivänä laitetiin heti aamulla koko pökäle tulostumaan työpaikan 3D tulostimeen ja iltapäivällä kädessä oli upouusi ja varmasti alkuperäistä parempi ja kestävämpi venttiilin runko.

Meillä on töissä Stratasysin uPrint 3D tulostin joka on melko edullinen ammattikäyttöön tarkoitettu tulostin. Tulostuksessa kappale rakennetaan varsinaisesta muovimateriaalista sekä tukimateriaalista, joka estää negatiivisten muotojen romahtamisen ennenkuin kuuma muovi kovettuu. Tulostuksen jälkeen tukimateriaali liuotetaan pois tarkoitukseen tehdyssä pesukoneessa.

Tässä pieni video osan tulostuksesta: https://www.youtube.com/watch?v=SV80iZYcc_8&feature=youtu.be

Videossa osan lopullinen muoto ei oikein näy, koska tukimateriaali peittää sen muodot vielä tässä vaiheessa

Uusi ja vanha vierekkäin

Venttiilistä tuli tosi hyvä, mutta en vielä päässyt asentamaan juoma-automaattia loppuun, koska päätin uusia koko pihaton vesisysteemin. Tuo viritys mikä siellä nyt on ei ole järin turvallinen ja en halua herätä sellaiseen aamuun, jossa pihatossa on kuutiotolkulla vettä epämääräisten viritysten vuoksi.

Uuden osan sovitus. Muovitapit on korvattu ruuveilla

Kelit on Kuusamossa upeat! Laitan tähän loppuun kuvan vasta jäätyneestä Kuusamojärvestä:

– Vesa

Luomulihaa

Maalle muutosta unelmoidessamme meillä on ollut koko ajan tavoitteena, askel kerrallaan, siirtyä kohti jonkin asteista omavaraisuutta. Jokainen ihminen käsittää omavaraisuuden eri tavalla, mutta perinteisesti se tarkoittaa sitä, että oikeastaan kaikki mitä tarvitaan omassa taloudessa, valmistetaan tai tuotetaan itse. Meidän lähestymistapa on sellainen, että pitkällä aikavälillä haluaisimme olla mahdollisimman omavaraisia erityisesti ruuan suhteen, tai ainakin niin, että pääosa ravinnosta tulisi paikallisilta tuottajilta. Ei tässä mitään aikamatkaa olla tekemässä, mutta muutosta entiseen elämäntapaamme kuitenkin.

Käytännössä tämä tarkoittaa pienviljelyä, luonnon antimien hyödyntämistä ja säilömistä yms. Kalastus on isossa roolissa, kun kerran upeiden kalavesien äärellä asutaan. Eläintenpito takaa lihan saannin talven pimeinä kuukausina. Kanat munineen näyttelevät myös isoa osaa omavaraistaloudessa. Kananmunat kuuluvat jokapäiväiseen ruokavalioon ja syksyisin ylimääräiset kukkopojat laitetaan talven varalle lihoiksi.

Tässäpä tullaan nyt siihen varsinaiseen asiaan. Olemme molemmat syntyperäisiä kaupunkilaisia, emmekä kumpikaan ole koskaan eläneet sellaisessa ympäristössä, jossa ruoka tulee suoraan omalta tilalta. Olemmekin jo hyvissä ajoin pohtineet ajatusta liittyen oman maatilan lihatalouteen.

Eettiset ja ympäristösyyt puoltavat periaatteessa välttämään kaikkea tuontilihaa ja ei kotimainenkaan lihantuotanto vedä eettisyydessään vertoja omavaraistaloudessa kasvatetuille ja hyvin hoidetuille, aidoille luomueläimille. Toki lihantuotantoa on monenlaista ja kaikkea ei pidä tuomita.

Asiassa oli vain sellainen pieni ”mutta”, että eihän meillä ole kummallakaan minkäänlaista kokemusta eläinten teurastamisesta. Kalaa olen kyllä käsitellyt koko ikäni ja isän kanssa joskus nähnyt, kun metsäkanalintuja suolistetaan. Siinä kaikki. Olen käynyt sisäistä keskustelua itseni kanssa, että olenko ylipäätään kykenevä tappamaan esimerkiksi lampaan? Asia on kuitenkin minulle aika iso ja en suhtaudu siihen mitenkään kevyesti.

Kävi sinänsä hyvä tuuri, että naapurin Joukon kanssa tuli puhetta lampaista ja selvisi, että heillä on kesälampaita omalla pihalla. Tuli sitten puheeksi, että lähitilan lampurilla olisi paljon pässejä, joita olisi mahdollisuus hankkia, kunhan itse teurastaa ja käsittelee lihat jne. Tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä, kun Jouko ystävällisesti lupasi opettaa miten homma tapahtuu.

Kävimme pari viikkoa etukäteen katsomassa lampaita. Oli kyllä hienoa nähdä lampaat isolla luonnonlaitumella metsikköineen. Lampaat olivat todella hyväkuntoisia ja kaikin puolin onnellisen näköisiä. Sovittiin, että kunhan päivän keskilämpötilat putoavat alle kymmenen asteen, niin teurastuksen voi aloittaa. Päätin ottaa kolme pässiä.

Jännitin asiaa aika lailla, mutta päätin että homma on vaan hoidettava, koska se on ainoa keino saada selville onko minusta teurastamaan isompia eläimiä. Muutenhan tavallaan meidän maatilaunelma kokisi pienen kolauksen, jos isäntä ei kykene edes laittamaan omia eläimiä lihaksi.

Teurastuspäivä koitti sitten ja menimme Joukon kanssa lampurille hakemaan eläimiä. Pässit olivat laitumella ja yksi kerrallaan niitä haettiin vähän sivummalle. Lopettaminen tapahtui pulttipistoolilla. Jouko lopetti kaksi ensimmäistä ja näytti miten veri lasketaan lampaista. Lopettaminen oli paljon vähemmän dramaattista, kuin olin ajatellut. Eläin taintuu välittömästi ja kerralla ilman mitään isompaa rimpuilua. Kun veret lasketaan, niin pientä raajojen nykimistä tapahtuu mutta se loppuu hyvin nopeasti. Varmasti täysin tuskaton ja inhimillinen tapa lopettaa eläin.

Kolmannen pässin kohdalla Jouko ojensi pulttipistoolin minulle ja opetti nopeasti sen käytön, joka on hyvin yksinkertaista. Sitten katsottiin tarkka paikka pistoolille, jonka jälkeen suoritin lopettamisen. Kaikki meni hyvin ja lopputulos ei eronnut Joukon suorituksesta mitenkään. Sitten vain puukolla leikataan kaulan molemmilta puolilta nahka auki ja kaulavaltimot poikki. Tämäkin on yksinkertaista ja helppoa, mutta veitsen on syytä olla erittäin terävä. Mikään perus keittiöterävä veitsi ei riitä vaan veitsen pitää olla oikeasti terävä.

Seuraavaksi ruhot laitettiin peräkärryyn pressun kanssa ja ajoin kotiin. Kotona olin valmistellut tallin katokseen nostopaikan, johon laitoin tavallisen ketjutaljan, jolla ruhot nostettiin kinnerpuulla roikkumaan.

Nylkeminen ja suolien pois ottaminen on koko operaatiossa kaikkein työläin ja vaikein vaihe ensikertalaiselle. Vielä kerran pitää korostaa, kuinka hirveän terävät pitää kaikkien veitsien olla. Terää pitää teroittaa nylkemisen välillä usein. Meillä meni kolmen ruhon nylkemiseen koko ilta, joskin minun harjoittelun vuoksi ylimääräistä aikaa kului. Kaiken kaikkiaan saimme ruhot nyljettyä hyvin ja suurempia vahinkoja ei tapahtunut. Vatsanahkan avaamisessa pitää olla tarkkana, että pötsi ei puhkea. Jätän nyt kuvat nylkemisestä laittamatta, kun ne ei ehkä kaikille sovi.

Sisäelimet menivät meillä tällä kertaa koirille, ehkä ensi kerralla yritän saada niistä tehtyä jotain. Nahkat jäivät hyödyntämättä, koska harjoitellessa sain tehtyä niihin niin monta reikää että laitoimme nahkat pois. Muutoin tuli hyödynnettyä kaikki osat. Lihat otettiin itselle ja kaikki luut ja sisäelimet koirille.

Hyvä video lampaan kotitarveteurastuksesta löytyy youtubesta (älä katso, jos et halua nähdä lampaan teurastusta):

https://www.youtube.com/watch?v=uRIiTTmgy4A

Riiputin lihoja hieman eri aikoja, koska halusin kokeilla erilaisia riiputusaikoja. Ensimmäinen ruho riippui vain neljä päivää. Toinen 12 päivää ja viimeinen 13 päivää. Keskilämpötila oli ensimmäiset neljä päivää hieman yli viisi astetta ja sen jälkeen alle viisi astetta ollen viimeiset päivät jossain 2-3 asteen paikkeilla. Tällä kertaa 13 päivää oli maksimi ja en olisi uskaltanut enempää riiputtaa. Liha oli kyllä valtavan hienoa ja mureaa – täysin raikkaan tuoksuista. Nähtävissä oli hyvä riiputustulos. Leikkaaminen oli viimeisellä lampaalla aivan erilaista, kuin ensimmäisellä. Ruhot riippuivat vanhassa liha-aitassa, sisätiloissa ja käytännössä ulkolämpötilassa.

ruho valmiina leikattavaksi

Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun leikkasin lihaa kokonaisesta ruhosta. Katselin ohjeita netistä ja teroitin veitset viimeisen päälle ja kaikki menikin tosi hyvin. Leikkasin seuraavasti:

1. Viulut irti
2. Etujalat potkineen irti
3. Ulkofileet ja selkäosa
4. Sisäfileet
5. Kareet
6. Niska

En leikannut kyljyksiä, koska minulla ei ole luusahaa, mutta voihan niskan esim. sahata kiekoiksi myöhemminkin. Leikkuutulos oli vähän vaihteleva, mutta parani koko ajan. Kolmannen ruhon leikkaus kesti vain 25min, ensimmäinen reilusti yli tunnin. Lisäksi laatu kyllä nousi huimaavaa vauhtia. Yhdestä pässistä sain lihaa irti noin 15 kiloa.

Yksi nettiohje lihan leikkaamisesta: http://www.dunkel.fi/ranch/lampaanpaloittelu.php

Viulu laitettiin saman tien leivinuuniin. Tein maustemarinadin, jossa oli oliiviöljyä, valkosipulia, oman maan timjamia sekä suola ja pippuri. Lisäksi pistelin reikiä viuluun ja tökin valkosipulin kynsiä sisään. Viulu oli saviastiassa leivinuunissa melkein kokonaan vedellä peitettynä yli 10 tuntia. Uunin loppulämpö oli jossain 85 asteen tietämillä.

Viulu marinoituna

Liha oli niin hyvää, että sitä ei kannata tässä ruveta edes hehkuttamaan. Ei tuollaista vaan saa yhdestäkään kaupasta.

Lopuksi täytyy vielä pohtia koko kokemuksen antia. Kokemus oli itselleni erittäin positiivinen ja iso. Minulle on erittäin iso ja merkityksellinen asia, että kykenen itse teurastamaan ja käsittelemään kokonaisen eläimen ruokapöytään saakka. Itse asiassa monta asiaa avautui minulle ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Lihan kotitarveteurastus kaikkine vaiheineen on aika työlästä. Liha ei tule pöytään likimainkaan yhtä helposti, kuin kaupan tiskiltä haettuna. Tavallaan ruokaa arvostaa eri tavalla, kun tietää mitä se ruoka oikeasti ja käytännössä on. Totta kai sen on tiennyt aikaisemminkin, mutta asia konkretisoituu ihan eri tavalla, kun koko prosessin on käynyt läpi itse.

Liha on nykyään monelle normaali kulutustuote, jota ostetaan asiaa sen enempää ajattelematta. Lihantuotanto on kuitenkin yksi ympäristöä eniten rasittavista elintarvikkeista per kalori ja siksi olisi hyvä, jos sitä kyettäisiin tuottamaan lähempänä kuluttajaa. Hinta tosin voi olla kalliimpi, mutta siksi olisikin hyvä tarkistaa lihan kulutustottumuksia. Aikaisemminhan liha oli ylellisyystuote, jota syötiin juhlapäivinä, tai ainakin huomattavasti vähemmän kuin nykyään.

Itse ainakin mietin hieman tarkemmin, että mitä ruokaa pakastimessa olevasta lampaasta teen. Itse teurastettu liha ei varmasti seiso jääkaapissa viimeiseen käyttöpäivään saatikka pilaannu, kun se unohtui kaapin perukoille.

Ajattelemisen arvoisia asioita.

PS. Kuusamoon saapui talvi

 

Hyvää alkutalvea!

-Vesa